Perustuloa ei pidä pelätä

Perjantai 6.7.2007 klo 14:18 - Jussi Saramo

Eilisessä Kansan Uutisissa julkaistu kolumnini perustulosta:

Suomalainen politiikka on pienten askelten ottamista ja olemassa olevan hienosäätöä. Suuria reformeja ei uskalleta esittää, edellinen suuri uudistusesitys, keskustan työreformi, ammuttiin alas lähes joka suunnasta. Nyt samoin on käynyt vihreiden uudelleen lämmittämälle perustulolle.

Oikeistolla on ollut pitkään yhteiskunnallinen aloite käsissään. Isojen uudistusten sijaan on ajettu pikkuhiljaa ja huomaamatta alas pohjoismaista hyvinvointivaltiota, eikä sitä enää oikeastaan Suomessa ole. Kokonaisveroaste on jo niin kaukana Ruotsista tai Tanskasta, että sen kummemmin palvelut kuin tulonsiirrotkaan eivät kestä vertailua.

kusari2.gifEtenkin vasemmisto näyttäytyy vanhoillisena voimana, jolla ei ole uutta annettavaa. Suurin syyllinen tähän on sdp, joka on niellyt Blairin, Sailaksen ja Lipposen uusliberaalin linjan sen kummempia kyseenalaistamatta. Vasemmistoliitto kantaa osasyyllisyyttä, kun se ei ole pystynyt palauttamaan demareita ruotuun, vaan on yrittänyt tehdä kaikissa tilanteissa sen kanssa yhteistyötä. Tarkoitus on ollut hyvä, tuloksena on kuitenkin lähinnä torjuntavoittoja ja häviöitä.

Vasemmistolla on upea historia yhteiskunnallisena uudistajana. Meidän tulee taas ottaa yhteiskunnallinen aloite käsiimme. Emme saa tyytyä vaatimaan muutamia euroja yksittäisiin etuuksiin, vaan koko nykyajattelu on haastettava. Jarrutustaktiikka ei toimi edes käytännössä, vaan vie kohti pohjaa vaali vaalilta ja päätös päätökseltä.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio perustui universaaliuteen. Siihen, että kaikki käyttivät yhteisiä palveluita, ja kaikki myös maksoivat niistä veroina. Tätä universaaliutta levitettiin joiltain osin myös tulonsiirtoihin, lapsilisää saavat kaikki, myös rikkaat. Näin luotiin oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, joka kohteli kaikkia samoin periaattein, ja jossa kaikki saivat vastinetta maksamilleen veroille.

Jopa oikeisto kannattaa nykysuomessa osaa hyvinvointimallista. Aika harva esimerkiksi kehtaa enää kyseenalaistaa ennen niin suuria intohimoja nostanutta peruskoulujärjestelmää. Julkisia palveluita käyttää yhä niin iso osa ihmisistä, että niiden näkyvä heikentäminen olisi poliittisesti typerää.

Ilmapiiri on sen sijaan muuttunut entistä itsekkäämmäksi suhteessa tulonsiirtoihin ja heikommassa asemassa oleviin. Työttömät ja tukia saavat on leimattu laiskoiksi järjestelmän väärinkäyttäjiksi, jotka eivät edes ansaitse entisen suuruisia tukia. Heitä juoksutetaan luukulta toiselle, ja jopa heidän lapsiensa oikeutta päivähoitoon ja samanikäisten seuraan kyseenalaistetaan. Pienet tulot ovatkin yksilön oma vika, vaikka maa kärsii yhä suurtyöttömyydestä, ja yhä suurempi osa joutuu tekemään sellaista työtä josta saatava palkka ei riitä elämiseen.

Matalapalkkaista työtä tekevien köyhyyteen, pätkätöihin, ja tukia saavien nöyryyttämiseen, on tarjottu vastaukseksi universaaliin perustulojärjestelmään siirtymistä. Perustulon olisi tarkoitus korvata suurin osa nykyisistä etuuksista. Vasemmistolaiseen ajatteluun kuuluu se, että kaikille ihmisille kuuluu toimeentulo joka tapauksessa. Kristillisyyden irvikuvaa taas edustaa sellainen näkemys, että on oikein, että toiset joutuvat pärjäämään toisten pöydiltä tippuvilla armopaloilla.

Osassa vasemmistoa perustulo on kuitenkin tyrmätty tylysti. Etenkin sdp on pitänyt tiukasti kiinni vanhasta. Minäkään en usko monien vihreiden tavoin, että perustulo ratkaisisi kaikki ongelmat, se jopa pahentaisi osaa niistä. Ei esimerkiksi ole ratkaistu, miten sosiaalityö tavoittaisi muun kuin rahallisen avun tarpeessa olevat ilman toimeentulotuen laajamittaista käyttöä.

Vaikka kannatan perustuloa ajatuksena, ei se tarkoita sitä, että minun pitäisi hirttäytyä oikeistovihreiden malliin. Keskustelua ei kuitenkaan kannata hiljentää, vaan siihen pitää lähteä mukaan. Meidän täytyy luoda uusia visioita siitä, miten yhteiskuntaa aletaan taas parantaa nykyisen hitaan alasajon sijaan.

3 kommenttia . Avainsanat: perustulo, sdp, vihreät, keskusta, Ruotsi, Tanska

Perustulosta Pressossa

Maanantai 29.1.2007 klo 19:57 - Jussi Saramo

Julkisuus kuuluu poliittiseen toimintaan, ja hyvä niin. Demokratia vaatii avointa tiedonvälitystä. Valitettavasti usein julkisuus on varsin henkilökohtaista, eikä välttämättä liity itse asioihin mitenkään. Suomen politiikassa imagoilla ja julkkiksilla pelaaminen on mennyt täysin överiksi, ja asiat jäävät usein taka-alalle. Esimerkiksi Ruotsissa puolueiden vaaliohjelmilla on oikeasti merkitystä. Suomessa luvataan eläkeläispaneelissa nostaa eläkkeitä, opiskelijapaneelissa opintorahaa, ja terveyspaneelissa rahaa terveyskeskuksille. Lopulta sitten tehdäänkin vain kokoomuslaista veropolitiikkaa ja unohdetaan kaikki lupaukset.

Ehdokkaat haluavat kaikki julkisuutta. Tuntematonta ehdokasta ei kukaan äänestä. Julkisuus ei usein ole kovin mukavaa, mutta ilman sitä on turha kuvitella tulevansa valituksi.

presso.jpgEdustin Vasemmistoliittoa Ylen ykkösen pikkuparlamentissa kuukausittain. Olin viime vuoden puolella ainakin viidesti myös televisiossa näkemyksiäni kertomassa. Nyt vaalien lähestyessä lehtihaastatteluja tulee tavallistakin enemmän. Täytyy siis olla tyytyväinen että saa tilaisuuden kertoa mielipiteensä laajalle porukalle. Moni ehdokas joutuu tyytymään vain maksulliseen näkyvyyteen. Ja se taas on aivan uskomattoman kallista.

Kauppalehden viikkolehti Presso teki jutun eduskuntavaalien haastajista viikonlopun lehteen. Jutusta käy hyvin ilmi puolueiden eroja, ja sainpa itsekin näkemyksiäni asiallisesti läpi. Juttu on luettavissa netistä. Eniten puhuttiin perustulosta. Mukana keskustelemassa olivat Elina Moisio, Antti Lindtman, Riina Nevamäki ja Tuomas Nurmela.

7 kommenttia . Avainsanat: perustulo, media