Suomalainen tyytyy vähään

Perjantai 14.12.2007 klo 17:14 - Jussi Saramo

Suomessa on jo vuosia seurattu, kuinka suuria voittoja tuottavat yritykset irtisanovat työntekijöitään lyhytnäköisten voittojen toivossa. Jopa valtionyhtiöt ovat mukana tässä kvartaalikapitalismin mukanaan tuomassa järjettömyydessä, vaikka niiden luulisi toimivan pidemmän tähtäimen strategian mukaan.

Kemijärvellä suljetaan tehdas, joka tekee suuria voittoja. Se on myös pitänyt omalta merkittävältä osaltaan Lappia elinvoimaisena ja tuonut epäsuorasti leivän pöytään myös monille pienyrittäjille ja palveluiden tuottajille. Jatkossa tulee vain kuluja valtiolle, kun pitää alkaa maksamaan työttömyystukia ja veronmaksu loppuu.

Vastaavat ministerit Häkämies ja Cronberg levittelevät käsiään. Tällaista tämä kapitalismi nykyään on. Edes Kekkosen perinnöllä ratsastavat syrjäseutujen kepulaiset eivät tee eduskunnassa asialle mitään, vaikka puolue on päähallituspuolue. Lapissa kyllä käydään sitten porukalla jeesustelemassa.

Kemijärvellä ihmiset ovat heränneet taistelemaan oikeuksistaan. Silti jotenkin tuntuu, että Suomessa tämä valtion omistajapolitiikka on juuri sen takia näin huonoa, että tiedetään ettei meillä nouse kunnollisia vastarintaliikkeitä. Jos tällaisia sikailuja tehtäisiin Ranskassa, kansa olisi hyvinkin nopeasti mellakoimassa kaduilla.

Suomalaiset ovat hyvin nöyriä. Mitä tahansa suuret johtajat päättävätkin tehdä, se otetaan kiltisti vastaan, ja ajatellaan että se on ollut varmasti hyvin harkittu päätös. On tietysti usein upeaakin, että ollaan vähään tyytyväisiä, mutta yleensä se on suoranainen este asioiden muuttamiseksi parempaan. Hyvä esimerkki on Helsingin julkinen liikenne.

bartekmetro.jpgKuvassa Puolan nuorten sosialistien Bartek ostaa Prahassa metrolippua. Hinta on reilusti alle puolet suomalaisesta, linjoja on enemmän, ja kaikki toimii muutenkin paremmin. Prahassakaan ei metrolla pääse kaikkialle, mutta liityntä bussilinjoille toimii loistavasti. Busseja on paljon, ja vuoroväli pieni.

Samanlaisia kokemuksia minulla on lähes kaikkialta Euroopasta. Helsingin julkinen liikenne on Suomen mittakaavassa tietysti hyvä, mutta se häviää lähes kaikkien eurooppalaisten pääkaupunkien julkiselle liikenteelle. Silti HKL mainostaa ylpeänä, että Helsingissä on Euroopan paras joukkoliikenne. Kun lukee julistetta tarkemmin huomaa, että paremmuus on ratkaistu kyselytutkimuksella. Todellisuudessa helsinkiläiset vain ovat vähään tyytyväisiä.

Ainoa keino parantaa pääkaupunkiseudulla ja muuallakin Suomessa julkista liikennettä, on hylätä nykyinen uusliberaali ajattelu ja satsata sinne lisää rahaa. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla se toimii todella tehokkaasti. Ongelmana ovat pienet resurssit. Ainoa keino toteuttaa kaikkia hyödyttävää omistajapolitiikkaa on sama, nykyisen uusliberaalin ajattelun hylkääminen. Kokonaisuuden pitää ratkaista, dogmaattinen uusliberaalin talouspolitiikan noudattaminen on enemmänkin uskontoa kuin tiedettä.

2 kommenttia . Avainsanat: liikenne, työ, ympäristöpolitiikka, talouspolitiikka

Junassa taas

Perjantai 12.10.2007 klo 17:35 - Jussi Saramo

Kun viimeksi olin junassa, kirjoittelin matkasta tänne blogiin. Junassa kuulutettiin, että on hyviä ja huonoja uutisia, ja ne hyvät olivat, että juna on lähes aikataulussa. Tällä kertaa en ole yhtä onnekas.

ic.jpgKun junan piti lähteä Helsingistä Tampereelle, ei sitä näkynyt, ja tuli kuulutus että se on 15 minuuttia myöhässä. Lopulta juna lähti yli puoli tuntia myöhässä. Ja sen verran tämä nykii, että luulen että lisää myöhästytään koko ajan.

Koskahan eduskunnassakin tajutaan, että junat ovat matkustamista, eivät bisnestä varten? Uskomatonta että VR tekee isoa voittoa, ja mikään ei toimi. Vielä samalla raiteidenkin annetaan mennä pilalle. Joku raja pitäisi oikeistolaisella liikennepolitiikallakin olla, kohta ei ole mitään mitä säästää. Ainakaan minä en viitsisi työmatkojani näillä tehdä.

Kuva wikipediasta

2 kommenttia . Avainsanat: liikenne

Junassa hyviä ja huonoja uutisia

Lauantai 22.9.2007 klo 20:17 - Jussi Saramo

Istun parhaillaan junassa matkalla Mikkelistä Helsinkiin. Äsken tuli kuulutus: "Hyvät matkustajat, meillä on teille hyviä ja huonoja uutisia. Otetaan ensin hyvät uutiset. Juna on lähestulkoon aikataulussa. Sitten huonot. Vaunussa nro. 6 on jarruvika, ja se suljetaan Kouvolassa. Lemmikkien omistajat siirtyvät vaunusta 6 vaunun 1. päätyyn. Siirtyminen tapahtuu ulkokautta".

Porvoolaisena en hirveästi matkusta junalla, kun kokouksetkin pidetään yleensä Helsingissä, jonne matkustan bussilla. Ne kerrat kun olen mennyt junalla, se on sattunut olemaan aikataulussa. Helsingin kokouksiin saapuvat maakuntien ihmiset ovat sen sijaan jatkuvasti myöhässä junien myöhästelyn takia.

On surullista kuinka huonoon kuntoon meidän yhteinen omaisuutemme on päästetty. VR on liikelaitos, jonka tulostavoitteet ovat niin kovia, ettei se kykene pitämään kunnollista tasoa. Rataverkkokin rapistuu, useilla osuuksilla on jouduttu köröttelemään pitkiäkin aikoja, kun kiskot ovat olleet haurastuneita.

Tässä tilanteessa hallituksen "ekologinen verouudistus" kuulostaa pilkanteolta, kun energiaveroilla saatava lisätuotto ohjataan varakkaiden veronkevennyksiin sen sijaan, että sillä parannettaisiin julkista liikennettä tai tuettaisiin ekosähköä. Hallitushan tukee jopa kaikkein saastuttavinta sähköntuotantomuotoa turvetta, muttei vieläkään tuulivoimaa.

Kaikki puhuvat nykyään ilmastonmuutoksesta. Olisiko jo aika tehdäkin jotain? Kuka viitsii matkustaa junalla, jos rautateillä mikään ei toimi?

4 kommenttia . Avainsanat: liikenne, ympäristöpolitiikka

Koditon Porvoossa

Tiistai 18.9.2007 klo 23:10 - Jussi Saramo

Olen käynyt kuusi vuotta Helsingissä töissä Porvoosta käsin. Pääosin linja-autolla, mutta entistä useammin yksityisautoillen, erilaisista kiireistä johtuen. Ja pakko myöntää, että paremmalla aikatauluttamisella ehtisi käyttämään enemmän julkisia. Porvoosta kuitenkin menee päivässä yli 50 bussia Helsinkiin ja toisin päin. Monesti autoilu on vain liian helppo valinta.

prvpuisto.jpgPorvoo on minusta Suomen kaunein kaupunki (josta tutut ovat saaneet kuulla kyllästymiseen asti). Porvoo on myös sopivan kokoinen, se ei ole kuollut, kun asukkaita on kuitenkin 50.000, mutta se on riittävän pieni, että kävellen pystyy menemään lähes joka paikkaan. Täällä olen koko ikäni asunut, enkä millään ole halunnut lähteä pois.

Muutkin ovat huomanneet Porvoon hyvät puolet. Asuntojen hinnat ovat Porvoossa räjähtäneet käsiin, ne ovat nousseet lähiaikoina enemmän kuin missään Suomessa. Vuokra-asuminen on jopa omistusasumista kalliimpaa, kun tarjontaa on liian vähän. Siispä itsekin ostin pari vuotta takaperin asunnon. Korot ovat kuitenkin nousseet nousemistaan, ja olin jo tilanteessa, jossa kaikki rahat menevät korkoihin, ilman että laina juuri lyhenee.

Päätin siis lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja muuttaa Vantaalle, jossa on halvempi hintataso, ja josta pääsisi nopeammin julkisilla töihin. Vantaa on vielä aika aliarvostettu, asunnot ovat halpoja vaikkeivät sen lähiöt ole ollenkaan huonompia kuin Espoon tai Helsingin vastaavat. Lisäksi Vantaalla asuu paljon tuttuja.

prvkt.jpgSadat porvoolaiset antoivat minulle äänensä, ja valitsivat minut asioitaan hoitamaan valtuustoon. Aion hoitaa tuon tehtävän loppuun saakka. En myöskään halua jättää muitakaan luottamustoimia noin vain, olen vielä puheenjohtajana Porvoon nuorisoasunnoilla ja Puutsin tukiyhdistyksessä, varapuheenjohtajana asuntosäätiössä, jäsenenä kulttuuri- ja vapaa-aikajaostossa... Juniorien salibandyvalmennuksessakin olen vielä luvannut auttaa mahdollisuuksien mukaan. Aion siis asua puolittain Porvoossa vanhempieni pihamökissä vielä tämän talven ajan, vaikka myinkin oman asuntoni tänään.

Tänään kaupungintalon edustalla joku mielenosoittaja epäili, että Porvooseen suunniteltua lentokenttää vastustetaan jotta voi kalastella ääniä seuraavissa kunnallisvaaleissa. Oli aika vapauttavaa todeta etten ole enää täällä ehdolla, että teen vain niinkuin on oikein. Uskon, että iso osa poliittisista vastustajistakin tekee niinkuin uskoo oikein olevan. Moni kuitenkin aina epäilee politiikassa mukana olevien motiiveja. Ja varmaan usein syytä onkin. Kai tärkeintä on kuitenkin se, että huolimatta motiiveista, valitut edustajat toteuttavat äänestäjien tahtoa.

6 kommenttia . Avainsanat: Porvoo, Vantaa, liikenne

Vihreät savupiippujen halaajat

Lauantai 25.8.2007 klo 1:47 - Jussi Saramo

Politiikassa heitellään monenlaisia leimakirveitä. Vihreillä on ollut tapana kutsua meitä vasemmistoliittolaisia "savupiippujen halaajiksi" koska meillä on pidetty tärkeänä teollisuuden työpaikkojen säilymistä Suomessa.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajalla Anni Sinnemäellä ja kansanedustaja Oras Tynkkysellä on ilmeisesti huono omatunto hallituksen kamalasta oikeistopolitiikasta, joka vain pahentaa ilmastonmuutosta kun turvevoimaa tuetaan ja julkista liikennettä ajetaan alas. Tätä pahaa oloa he purkivat tänään haukkumalla Vasemmistoliittoa, kun meidän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa kehtasimme arvostella hallituksen "ekologista verouudistusta". Hallitus aivan oikein nostaa energian verotusta, mutta ainoastaan tavallisilta ihmisiltä, eikä ollenkaan teollisuudelta. Kukas se olikaan se "savupiippujen halaaja"?

Hallituksen verolinjaukset ovat pöyristyttäviä. Yritysvarallisuutta tai maata perivät vapautetaan perintöverosta kokonaan, ja se rahoitetaan energiaveronkorotuksilla, joka ei koske teollisuutta. Lopputuloksena pienituloisten verotus kiristyy, ja Suomen teollisuus joka maksaa jo nyt vähinten sähköstä koko Euroopassa (!) voi jatkaa huoletta tuhlaamistaan koska taloudelliset ohjauskeinot eivät ohjaa energiansäästöön.

Kaiken huipuksi hallitus aikoo nostaa dieselverotusta, ympäristöystävällisemmän dieselin hintaa nostetaan suhteessa bensiiniin. Tämä suosii myös yksityisautoilua, kun bussit käyttävät dieseliä ja yksityisautot yleensä bensiiniä. Onneksi valtionvarainministeri Katainen tasoitteli jo ehdotuksiaan myöhemmin tänään nousseen kohun ansiosta.

Suomen vihreät ovat jo pitkään osoittaneet, ettei heillä ole sosiaalista omaatuntoa. Nyt hallituksessa he ovat luopuneet vihreydestäänkin. Hallituksen "ekologinen verouudistus" on toteutettu tavalla, joka ei oikeasti juuri auta ympäristöä, mutta lisää tuloeroja merkittävästi.

7 kommenttia . Avainsanat: vihreät, liikenne, ympäristöpolitiikka

Matkahuollon pohjanoteeraus

Sunnuntai 29.10.2006 - Jussi Saramo

Porvoon ja Helsingin välinen bussiliikenne on toimivaa, vuoroja on todella paljon. Yleensä hyppään Itäkeskuksesta Porvoon bussiin. Hakaniemen ja Itäkeskuksen välin kuljen metrolla. Silloin kun matkaan myöhään ja bussien vuoroväli on harva, enkä tiedä aikatauluja, menen Kamppiin odottelemaan, koska Kampissa on lämmin. Siellä on myös aikataulut nähtävillä toisin kuin Itiksessä.

Eilen yöllä menin Kamppiin katsomaan koska bussi tulee. Kello oli melkein puoli kolme, ja monitorit näyttivät että seuraava bussi tulisi kolmelta. Jäin odottelemaan bussia. Kolmelta mitään bussia ei kuitenkaan tullut. En ollut ainoa Porvooseen menijä, joku tajusi että samana yönä siirryttäisiin talviaikaan, ja järkeilimme että bussi tullee sitten kun kello on seuraavan kerran kolme, sillä neljältä sitä siirrettäisiin tunnilla taaksepäin. Jäimme siis odottelemaan. Samanlaista epätietoisuutta oli mm. Lohjalle ja Turkuun menevillä.

Neljältäkään ei mitään bussia tullut. Taulut näyttivät että seuraava tulee kymmentävaille kuusi. Kelloakin oli siirretty tunti taaksepäin, joten kello olikin taas kolme. Tässä vaiheessa alkoi huumori loppua. Missään ei ollut mitään ilmoitusta siitä, miten kellojen siirtäminen vaikuttaa vuoroihin. Monitorit näyttivät vääriä lähtöaikoja. Moni odotti tunteja turhaan väsyneenä kovilla penkeillä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikenne, Porvoo