Kenen etua Nokian johto ajaa?

Lauantai 12.2.2011 klo 20:17 - Jussi Saramo


Kännyköitä tekevänä yrityksenä Nokia on aivan omaa luokkaansa. Sillä ei ole velkaa, päinvastoin, sen omaisuus on aivan käsittämättömän suuri. Se tekee yhä isoja voittoja ja markkinaosuuskin on iso. Melkoinen saavutus yritykseltä, joka on syntynyt pienessä Suomessa.

Nokian menestystarinan mahdollisti suomalainen hyvinvointivaltio. Koulutetut insinöörit ja toimiva infrastruktuuri, mutta myös yritystuet, ovat olleet ratkaisevia siinä, että Nokia nousi maailman huipulle. Vaikka tuotanto siirrettiin lähes kokonaan pois Suomesta, on tutkimus ja kehitys työllistänyt tuhansia suomalaisia. Työllistäjänä ja veronmaksajana Nokia on ollut Suomelle tärkeä.

Ylikansallisena suuryrityksenä Nokia ei ole ollut sen puhtoisempi kuin kilpailijansa. Afrikasta pyssyn piippujen avustuksella kaivetut verimetallit ovat sisältyneet Nokiankin kännyköihin, eikä omiakaan työläisiä ole aina kohdeltu kauniisti yrityksen löydettyä halvemman tuotantomaan.

Olen itse käyttänyt aina Nokiaa. Aiemmin minulle riitti, että akun kesto on hyvä ja muistioon mahtuu paljon yhteystietoja. Tykkäsin Nokian halpismallien toimivuudesta, käytin ne aina ”loppuun”, enkä juuri harkinnut muita.

Reilu vuosi sitten hankin ensimmäisen kalliin puhelimeni, Nokian N900:n, koska uusissa työtehtävissäni oli välttämätöntä päästä sähköpostiin ja nettiin mistä tahansa.

Olen ollut todella tyytyväinen. Puhelimen näyttö, käytettävyys ja ominaisuudet ovat huippuluokkaa. Tyylistäkään ei ole puutetta, lähtien aina kosketusnäytölle automaattisesti facebookista päivittyvistä kasvoista useimmin käytettäviin yhteystietoihin.

Erityisen hienoa puhelimessa on sen pohjautuminen avoimen lähdekoodin Linux-käyttöjärjestelmään. IPhonesta sen erottaa edukseen myös itse puhelimen toimivuus ja kätevä näppäimistö.

Puhelimeni on ollut luotettava ja toiminut kuin junan vessa ennen VR:n yhtiöittämistä. Siksi odotin Nokialta suuria uusista Linux-pohjaisista MeeGo älypuhelimista.

Pettymykseni oli suuri, kun Nokialle Microsoftilta tullut Stephen Elop ilmoitti, että he lopettavat omien käyttöjärjestelmien tekemisen ja siirtyvät Microsoftin käyttikseen. Microsoft on flopannut vielä paljon Nokiaakin pahemmin älypuhelinten osalla. Eikä se ole mikään ihme, kaikki me jotka käytämme tietokoneissamme Windowsia, tiedämme, kuinka huono se on. Ainoastaan monopolin luonteinen asema pc-markkinoilla on onnistunut pitämään tämän jättiläisen rahantekokoneena.

 

nokiankurssi.gif
Nokian kurssi romahti Microsoft-yhteistyön tultua julki

 

On täysin käsittämätöntä, mitä Nokialla on tehty viimeisen vuoden ajan. Kovin ihmeellistä kehitystä ei olisi tarvinnut tapahtua, että N900-kännykästä parannettu MeeGo-puhelin olisi älypuhelinten ehdoton huippu.

Joko MeeGon kehittelyssä on tapahtunut joku ulkopuolelle näkymätön valtava epäonnistuminen, tai sitten Stephen Elop on onnistunut vuosisadan vedätyksessä, jossa suurimpana häviäjänä on Suomen valtio, ja voittajana hänen entinen työnantajansa Microsoft. Tämän puolesta puhuu se, että Elop ei omista lainkaan Nokiaa, mutta mediassa olleiden tietojen mukaan hän on Microsoftin suuromistaja.

Toivottavasti Esko Aho ja muut Nokian hallituksen jäsenet ovat ymmärtäneet mitä tekevät. Pahoin pelkään, etteivät ole. Ei olisi ensimmäinen kerta tässä maassa. Hyvässä muistissa on vielä Soneran UMTS -kaupat, Kemiran yksityistäminen ja Stora Enson Amerikanvalloitus. Nokian arvo ainakin on syöksynyt alas, ehkä se on kohta niin halpa, että Microsoft voi vaikka ostaa sen pois kuljeksimasta.

Eri asia on, mitä poliitikot voivat asioille tehdä. Ainakin pitää hoitaa niin, ettei Suomen surkeaa joukkoirtisanomissuojaa käytetä taas hyväksi, vaan irtisanottaville tehdään kunnon eropaketit. Sitä joukkoirtisanomissuojaakin pitäisi vihdoin alkaa hilaamaan eurooppalaiselle tasolle, kuten olemme vuosia vaatineet.

Laitetaanpa tähän loppuun vielä linkki siitä, kuinka monta kännykkäfirmaa on ajautunut konkurssiin tai ainakin rappiolle niiden alettua yhteistyön Microsoftin kanssa: www.asymco.com/2011/02/11/in-memoriam-microsofts-previous-strategic-mobile-partners/


Kommentit

13.2.2011 8:13  Prism

Myös kannattaa muistaa, että Nokian elektroniikka teki ensin puolitoista vuosikymmentä tappiota. (Ha-joon Chang: Bad Samaritans.) Ilman valtion tukea ja suojattuja markkinoita Nokia valmistaisi edelleen lähinnä kumisaappaita.

13.2.2011 11:33  Ari Rusila

Otsikkokysymyksesi on aiheellinen. Yhtiönhän tulisi ajaa osakkeenomistajiensa etuja ja nyt pelkona on MS:n etujen ajo Nokian sijaan - yhteiskuntavastuu ym ei liene ollut trendikästä enää vuosikymmeniin.

Ihmettelit aivan oikein linuxin hylkäämistä. Yritys voi luonnollisesti tehdä miten tyhmiä päätöksiä hyvänsä mutta julkishallinnossa ja politiikassa muutkin vaihtoehdot ovat mahdollisia. Ehkä ymmärrän mutta en voi hyväksyä sitä, että julkishallinto yhä syytää lisenssimaksuja MS:lle kun sentään osin suomalaisvoimin on kehitetty linuxin kaltainen vaihtoehto; mielestäni koko julkishallinnon tulisi suuntautua linuxiin vaikka MS jakaisikin "ilmaisia" aloituspaketteja kouluihin. Nähdäkseni tämä vahvistaisi itse käyttöjärjestelmää ja ehkä siitä voisi kehitellä maabrändinkin osa-aluetta (hyvinvointi-, kansalais-, avoimen koodin yhteiskunta).

Yksityisenä kansalaisena voi tietysti tehdä valintoja vaikka se vaikeaa joskus onkin. Itse linuxin käyttäjänä olen huomannut ettei valmiita paketteja tahdo löytyä mistään. Jostain on kuitenkin mahdollista ostaa käyttöjärjestelmätön pc - satasen halvemmalla ilman lisenssiä - ja sitten ladata itse tai paremman asiantuntijan avulla linux sisään. Kone käynnistyy hetkessä, muistia ei tarvitse heti lisätä, virukset puuttuvat - mikä sen parempaa.

Voisikohan joku laskea paljonko Suomen julkishallinto käyttää vuosittain MS:n lisensseihin - oheiskuluineen sillekin summalla löytyisi varmasti muutakin käyttöä.

13.2.2011 16:44  Latua Kekkoselle

Itsekin, onnellisena N900 käyttäjänä ja vapaudesta innostuneena, odotin MeeGoa kuin kuuta nousevaa ja pettymys oli musertava, kun kuulin Elopin vieneen Nokian Microsoftin syliin. Olin jo innoissani Nokian tehdessä GNU/Linuxista "main streamia" ja kuinka ihmiset lapsesta vaariin oppisivat ymmärtämään vapaan järjestelmän edut ja vaarattomuuden.

Nyt avoimen ja vapaan koodin projektit ottivat askeleen taaksepäin. Toivottavasti Intel ja kumppanit tuovat markkinoille hyvällä raudalla pyöriviä MeeGo laitteitta ja osoittaa Elopille tämän olleen liian hätäinen.

Se, mitä vaikutuksia Microsoftin Nokia valloituksella on Suomelle jää nähtäväksi, mutta pessimistinä odotan Nokian kuolevan Motorolan ja Ericssonin tavoin vain yhdeksi puhelinvalmistajaksi.

P.S. Oletko työsi vuoksi pakotettu käyttämään Windowsia tietokoneessasi? Pyritkö kuitenkin käyttämään vapaan koodin ohjelmistoja, kuten libreoffice?

14.2.2011 23:47  Jussi

Ari: Ainakin Helsingissä on laskettu yksittäisten toimialojen kuluja. Ovat olleet huikeita.

"Latua Kekkoselle": Minulla on tällä hetkellä vain yksi tietokone, Vantaan valtuutetuille annettu windows-kannettava. Meillä ei siis käytetä enää paperia ollenkaan, mikä on hyvä, kun muistaa valtavat pinkat, joita aiemmin tuli viikoittain. Käytän välillä Openofficea, mutta varmaan useammin kuitenkin Mikkisoftan officea.

15.2.2011 13:18  Latua Kekkoselle

Jussi,

oliko sinulla suunnitelmia lähteä ajamaan avoimen ja vapaan koodin ohjelmistoa Suomen kouluihin ja virkamiehille?

Tämä saattaa mennä taas julistamisen (mainostamisen) puolelle ja ohi aiheen, mutta myös lukijakunnassasi saattaa olla ihmisiä, joita kiinnostaa vapaa ja avoin koodi.

Asenna toki koneesi windowsin vierelle joku helppo GNU/Linux. Voit sitten käynnistyksen ytheydessä valita kumman käyttöjärjestelmän käynnistät. Usein ohjataan kokeilemaan Ubuntua http://wiki.ubuntu-fi.org/Asentaminen mutta itse olen asentanut kavereiden, vanhempieni ja jopa mummuni koneeseen Debianin, minkä päälle Ubuntukin on rakennettu. http://www.debian.org/

Siinä tapauksessa, ettei GNU/Linuxin asentaminen onnistu, niin heitän pari vinkkiä vapaammista ohjelmista, joita windowsissakin voidaan ajaa. Väitän, että okainen nämä jo tietääkin.

OpenOffice on Oraclen omistama avoin ohjelmisto, mutta libreoffice on Document Foundationin fork Openofficesta. Suosittelen kokeilemaan ja käyttämään MS:n Ofiice paketin sijasta. http://www.libreoffice.org/about-us/

GIMP toimii loistavana, mutta ei välttämättä ammattilaisille riittävänä vaihtoehtona PSP:lle http://www.gimp.org/

Ja tietysti huikein mediasoitin VLC http://www.videolan.org/vlc/

Toivottavasti kokeilet joitain näistä ja pahoittelut, jos menin liian pitkälle.

15.2.2011 21:45  Arto

Kun isolle yhtiölle palkataan tj talon ulkopuolelta (omien pätevien ohi), palkataan se suorittaamaan jotain tehtävää. Tästä näkökulmasta Nokian toiminta on hyvinkin harkittua. Isot rakennemuutokset (irtisanomiset) on helpompi toteuttaa, kun niistä "vastaa" joku muu kuin vanha oma väki.

Nokian hallitus on päättänyt ottaa kehiin kaverin, jolla on munaa tehdä kovia ratkaisuja ykköspaikan ottamiseksi. Ratkaisujen menestys näyttäytyy vasta jälkikäteen.

15.2.2011 23:45  Pilvi Torsti

Kuten Jussi tiedät en välttämättä usein innostu vaihtoehtoteorioista, mutta jotain tässä Nokia-ratkaisun kertomisessa ja synnyssä oli erikoista. Kirjoitin historiantutkijan vainulla:
http://www.pilvitorsti.fi/pelastusohjelma/?p=2774

17.2.2011 16:03  Jussi Saramo

Latua Kekkoselle: olin mukana tekemässä meidän poliittista ohjelmaa, jonka johdattamana Vasemmistoliitto on eturivissä ajamassa vapaan koodin ohjelmia valtakunnallisesti.

Vantaalla olen ollut myös ajamassa kunnallispolitiikassa siirtymistä vapaisiin ohjelmiin.

17.2.2011 16:07  Jussi Saramo

...niin, ja olen käyttänyt noita kaikkia :)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini