Natsit marssivat Venäjällä, Pride kiellettiin

Lauantai 6.11.2010 klo 19:16 - Jussi Saramo


Palasin juuri Euroopan Vasemmistopuolueen taloudenhoitajien kokouksesta, jossa olin tuuraamassa meidän hallintopäällikköämme. Kokouksen jälkeen ehdittiin käymään läpi myös eri maiden poliittisia tilanteita.

Äärioikeisto näyttäisi jatkavan nousuaan ympäri Eurooppaa. Meillä sellaista ei vielä onneksi ole kuin pienessä mittakaavassa. Esimerkiksi Oulussa harjoitettu vasemmistolaisten ja seksuaalivähemmistöjen pelottelu polttopulloin ja seinien töhrimisineen on toivottavasti jonkun yksittäisen sekopään tekosia.

Unkarilainen aktiivimme kertoi, että siellä omaa armeijaakin kerännyt äärioikeisto on osin väsähtänyt parlamenttiin päästyään. Hyvin ei Unkarissakaan mene, ystäväni oli toiminut myrkkyliejun pilaamalla alueella, jossa monet joutuvat yhä asumaan, koska hallitus ei ole hoitanut heille korvaavia asuntoja.

Maan valtamedia levittää väärää tietoa, kuinka kaikki on jo hyvin. Epäilevät ihmiset joutuvat hakemaan oikeaa tietoa ulkomaisesta mediasta, jonka senkin toimintaa alueella rajoitetaan, vaikka ”kaikki on hyvin”.

Puhuimme myös Venäjästä, jonka tilanne ei näytä paljoa paremmalta. Siellä tuhannet ihmiset osallistuivat ”venäläiseen marssiin”, jossa kansallismieliset venäläiset käyttivät avoimesti natsitunnuksia ja vaativat siirtotyöläisiä ja maahanmuuttajia pois.

Samaan aikaan virallinen Venäjä estää demokraattisten tahojen mielenosoituksia. Poliittisten vastustajien lisäksi estetään myös ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa. Pietarissa piti eilen järjestää seksuaalivähemmistöjen Pride -tapahtuma, mutta sille ei taaskaan annettu lupaa.

Perustelut olivat taas melko uskomattomia - lapset saattaisivat nähdä tapahtuman ja eri mieltä olevat voisivat provosoitua. Mitään ei näytä vaikuttavan sekään, että Pietarin kaupungin päätös kieltää Priden järjestäminen viime keväänä tuomittiin jälkikäteen laittomaksi.

Synkkyyteen emme kuitenkaan vaipuneet, koska hyvääkin kehitystä on näkyvissä. Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa vasemmisto vahvistuu ja nousevassa supervallassa Brasiliassa jo kymmeniä miljoonia köyhyydestä nostanut vasemmisto jatkaa vallassa.

Palasin juuri Euroopan Vasemmistopuolueen taloudenhoitajien kokouksesta, jossa olin tuuraamassa meidän hallintopäällikköämme. Kokouksen jälkeen ehdittiin käymään läpi myös eri maiden poliittisia tilanteita.

 

Äärioikeisto näyttäisi jatkavan nousuaan ympäri Eurooppaa. Meillä sellaista ei vielä onneksi ole kuin pienessä mittakaavassa. Esimerkiksi Oulussa harjoitettu vasemmistolaisten ja seksuaalivähemmistöjen pelottelu polttopulloin ja seinien töhrimisineen on toivottavasti jonkun yksittäisen sekopään tekosia.

 

Unkarilainen aktiivimme kertoi, että siellä omaa armeijaakin kerännyt äärioikeisto on osin väsähtänyt parlamenttiin päästyään. Hyvin ei Unkarissakaan mene, ystäväni oli toiminut myrkkyliejun pilaamalla alueella, jossa monet joutuvat yhä asumaan, koska hallitus ei ole hoitanut heille korvaavia asuntoja.

 

Maan valtamedia levittää väärää tietoa, kuinka kaikki on jo hyvin. Epäilevät ihmiset joutuvat hakemaan oikeaa tietoa ulkomaisesta mediasta, jonka senkin toimintaa alueella rajoitetaan, vaikka ”kaikki on hyvin”.

 

Puhuimme myös Venäjästä, jonka tilanne ei näytä paljoa paremmalta. Siellä tuhannet ihmiset osallistuivat ”venäläiseen marssiin”, jossa kansallismieliset venäläiset käyttivät avoimesti natsitunnuksia ja vaativat siirtotyöläisiä ja maahanmuuttajia pois.

 

Samaan aikaan virallinen Venäjä estää demokraattisten tahojen mielenosoituksia. Poliittisten vastustajien lisäksi estetään myös ihmisoikeusjärjestöjen toimintaa. Pietarissa piti eilen järjestää seksuaalivähemmistöjen Pride -tapahtuma, mutta sille ei taaskaan annettu lupaa.

 

Perustelut olivat taas melko uskomattomia - lapset saattaisivat nähdä tapahtuman ja eri mieltä olevat voisivat provosoitua. Mitään ei näytä vaikuttavan sekään, että Pietarin kaupungin päätös kieltää Priden järjestäminen viime keväänä tuomittiin jälkikäteen laittomaksi.

 

Synkkyyteen emme kuitenkaan vaipuneet koska hyvääkin kehitystä on näkyvissä. Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa vasemmisto vahvistuu ja nousevassa supervallassa Brasiliassa jo kymmeniä miljoonia köyhyydestä nostanut vasemmisto jatkaa vallassa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini