Suomi nousee maailman ykköseksi - ydinjätteen määrässä

Perjantai 2.7.2010 klo 0:11 - Jussi Saramo

Hämmentyneenä seurasin eduskunnan keskustelua uusien ydinvoimaloiden rakentamisluvista. Ministeri Pekkarinen, joka vain vuosi sitten esitteli täysin yksiselitteisiä ministeriön laskelmia, joiden mukaan Suomi ei tarvitse yhtään ydinvoimalaa, tai korkeintaan yhden, vaati nyt eduskuntaa hyväksymään kaksi uutta reaktoria.

Tälläkin kertaa vaatimus perustui ns. ”faktoihin”. Faktat muuttuivat päinvastaisiksi vuodessa, vaikka jättivoimaloiden olisi tarkoitus toimia aina vuoteen 2080 kun moni meistä jo puskee heinää.

On selvää, että uusien voimaloiden sähkön on tarkoitus tuottaa poliitikkoja lähellä oleville yhtiöille voittoja. Se on osakeyhtiön ainoa hyväksytty päämäärä, suomalainen työ tai hyvinvointi ei ole ollut hankkeiden takana. Olkiluodon käynnissä oleva ikuisuusprojekti on työllistänyt lähinnä ulkomailta tuotettuja halpatyöläisiä, joille on maksettu surkeita palkkoja. Fennovoiman puheista päätellen uusien työmaiden tilanne tulee olemaan vielä surkeampi.

Tullessani Brysselistä lentokoneella viime talvena istui vieressäni tällainen siirtotyöläinen. Hän oli kotoisin Bosnian maaseudulta. Hänen kielitaitonsa ei ollut kummoinen, mutta keskustelimme sitkeästi käsin, saksaksi, englanniksi ja bosniakiksi. Minkäänlaista rakennusalan koulutusta ei ollut, mutta rahaa piti kerätä traktorin ostoon. Sympaattinen kaveri, jolle Suomeen tulo oli kuulemma parempi kuin vaihtoehtona ollut saksalainen siirtotyömaa.

Valmiin ydinvoiman työllisyysvaikutus on olematon. Halvan sähkön sanotaan työllistävän, mutta tulevaisuuden sähkömarkkinoilla sitä kannattaa myydä ulkomaille oman käytön sijaan. Eikä ydinsähkö tule olemaan yhtä halpaa kuin nykyään, hinta nousee kovaa vauhtia ja ehkä jo parissakymmenessä vuodessa ollaan tuulisähkön tasolla laskelmien mukaan.

Ydinjätteen loppusijoitus jätetään sitten tulevien sukupolvien hoidettaviksi. Suomessa tullaan tuottamaan henkeä kohden enemmän ydinjätettä kuin missään muualla.

Noloimmat pohjanoteeraukset nähtiin kokoomuksen Tuulikki Ukkolalta ja persujen Timo Soinilta. Ukkola halusi kieltää ydinvoimaa kannattaneiden kansanedustajien nimien julkaisun ”häpeäkivessä”. Ilmeisesti Ukkolalla oli huono omatunto. Ainakin hänellä on erikoinen käsitys demokratiasta.

Soini jatkoi aamutv:ssä Vasemmistoliiton leimaamista. Hän sanoi, että vasemmisto on unohtanut duunarit ja siksi heidän pitää äänestää persuja. Esimerkkinä kävi ydinvoima, joka hänen mielestään on suomalaisen duunarin etu. Tänään persujen oma ryhmä sitten oli vasemmistoliiton hylkäysesityksen takana! Soinin puolue on eduskunnassa seurannut vierestä kun vasemmisto on tapellut tavallisten työntekijöiden puolesta, mutta en olisi uskonut, että hänkään alkaisi näin ilmiselvään vedätykseen.

Todellisuudessa ydinvoiman raju lisääminen on suomalaisen työllisyyden kannalta katastrofi. Meillä oli esimerkiksi metallimiehiä työllistänyt hyvään kasvuun lähtenyt tuulivoimateollisuus. Ilman kotimarkkinoita on turha odottaa hyvää menestystä uusiutuvia kehitteleviltä yrityksiltä.

Jos yritykset oikeasti hoitaisivat vastuunsa ydinjätteestä tulevina vuosisatoina, jos ydinvoima olisi oikeasti riskitöntä, jos uraanilouhokset eivät saastuttaisi valtavia alueita kehitysmaissa, ja jos rahoitus olisi oikeasti yksityistä, hyväksyisin tietysti ydinvoiman. Valitettavasti mikään edellä mainituista ei ole totta.

Uusien reaktoreiden rakentaminen saattaa olla myös taloudellisesti katastrofi Suomelle. Jo nyt lasketaan, että ydinvoiman hinta ei ole kilpailukykyistä enää parinkymmenen vuoden päästä, mutta tämä investointi on tehty ainakin vuoteen 2080. Tiesitkö, että fennovoiman ydinmiilussa on kiinni myös valtavat määrät suomalaisten kuntien ja esimerkiksi osuuskauppa S-ryhmän rahaa?

***

Kaikesta huolimatta, oikein lämmintä ja rentouttavaa kesää kaikille! Ehkäpä kilpailutusten aloittaminen ja nousseet kustannukset saavat ydinvoimayritykset muuttamaan mieltään. Itse aloitan maanantaina loman, enkä aio vaivata viikkoon päätäni asioilla joille en voi juuri nyt mitään. Suosittelen samaa kesän ajaksi muillekin :)

Kommentoi kirjoitusta

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini