Miksi me maksamme pankkiirien voitot?
Torstai 29.10.2009 klo 21:55 - Jussi Saramo
Edellisestä blogimerkinnästä on pitkä aika. Päivät ovat kuluneet uudessa työssä ja illat Vantaan asioita hoitaessa. Viikonloppuna olin Genevessä Euroopan Vasemmistopuolueen kokouksessa.
Olen onneksi tottunut istumaan pitkiä päiviä kansainvälisissä kokouksissa. Etelä-eurooppalaisilla on tapana puhua pitkään, jolloin olennaisten pointtien poimiminen on joskus haastavaa ja raskasta. Kokous meni kuitenkin hyvin, asiaa auttoi varmasti jo aiemmin solmitut läheiset suhteet monien edustajien kanssa.
En ollut aiemmin käynyt Genevessä, joten sunnuntain kokouksen jälkeinen tutustuminen kaupunkiin oli mielenkiintoista. Pankkien luvatussa maassa ajatukset johtivat käynnissä olevaan talouskriisiin.
Näyttää siltä että talous olisi kääntymässä nousuun. Nousun takana on valtioiden valtava tuki pankeille. Maailmanlaajuisesti puhutaan 17 000 miljardista (17 000 000 000 000) dollarista!
Talouskriisin takana on markkinoiden vapauttaminen sääntelystä. Investointipankit käärivät valtavat voitot omistajilleen, johtajilleen ja ekonomisteilleen puhaltamalla jättimäisen valheellisen kuplan. Markkinaliberaali, tai "uusliberaali" järjestelmä, jossa markkinatalous vapautetaan todelliseksi kapitalismiksi, näytti jälleen todellisen luonteensa. Äärimmäisestä ahneudesta ei synny lopulta mitään hyvää, vaikka meille on vuosia niin opettettu.
Kun kapitalismi romahti, oli pakko käyttää sosialismia, tosin vain pankeille itselleen. Veronmaksajat pelastivat pankit sosialisoimalla 4 100 miljardin dollarin luottotappiot. Tällä rahamäärällä olisi voitu poistaa kokonaan köyhyys maailmasta, ja vaikkapa luoda kaikkialle koulujärjestelmät jotka nostaisivat kehitysmaat jaloilleen pois köyhyyden ja väestön liikakasvun kehästä. Nyt rahat menivät jälkikäteen ihmisille jotka epärehellisin konstein käärivät rahat ja aiheuttivat massatyöttömyyttä, köyhyyttä ja nälkää.
Hetken vaikutti, että maailman johtajilla olisi ollut halua muuttaa järjestelmän perusrakenteet, ja kahlita markkinatalous demokraattisen päätöksenteon rengiksi (kuten edellisen suurlaman jälkeen tehtiin 1930-luvulla). Valitettavasti jokainen hetki vie meitä kauemmas todellisesta muutoksesta. Nyt iloitaan Yhdysvaltojen orastavasta noususta ja Katainenkin hakee "exit-strategioita" elvytyksestä.
Pahoin pelkään että Yhdysvaltain nousu on vain julkisen rahan puhaltaman uuden minikuplan seurausta. Mitään ei näet ole vielä muutettu, Wall Streetin ja Lontoon Cityn rosvojoukot ovat jo pahanteossa. Suurin osa vanhoistakin mädistä arvopapereista on yhä pankkien holveissa. Kun tämä kupla poksahtaa, ei julkinen talous enää pysty pankkeja pelastamaan. Sen tilanteen seuraukset ovat pelottavat.
Suomessa porvarihallitus menee kuin lammas lauman mukana. Kataisen mainostama "elvytys" on tarkoittanut lähinnä verojen laskua velaksi, joka etenkin meidän taloudessamme on harvinaisen tehotonta elvyttämistä. Nyt pitäisi tehdä julkisia investointeja ja työllistää ihmisiä! VM:n lukujen mukaan julkiset investoinnit ovat kuitenkin tänä vuonna jo pari prosenttia miinuksella, ja ensi vuonna yli 8 prosenttia! Miten herättää kansa huomaamaan näiden tunareiden hölmöily ennen kuin on liian myöhäistä?
Ensimmäisessä kuvassa Geneven maamerkki, suuri suihkulähde. Toisessa kuvassa karuselli Geneveläisessä puistossa.
Uusimmat kommentit
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 27.2.2010 20:05
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Toinen Jussi 23.2.2010 19:46
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 16.2.2010 9:47
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:33
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:32