Kataista ja Bushia yhdistää sosialismiTorstai 1.10.2009 klo 1:41 - Jussi Saramo En ole samaa mieltä vaalitukiremontista kuin Jutta Urpilainen. Silti Urpilaisen avaus oli kuitenkin tervetullut. Tähän asti Paavo Arhinmäki on ollut ainoa puoluejohtaja jolla on ollut tuoreita avauksia. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan liity Juttaan tai Paavoon, vaan Jyrki Kataiseen. Hesarin mukaan Katainen vastustaa vaalitukien kieltämistä, koska se olisi sosialismia. Niskakarvani nousivat pystyyn, tällaisia perusteluita on totuttu kuulemaan lähinnä Yhdysvaltain republikaaniselta puolueelta. Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä on syvässä kriisissä. Sen ylläpito maksaa peräti 15 % bruttokansantuotteesta. Suomen järjestelmä esimerkiksi maksaa vain 7,5 % ja EU:n keskiarvo 8,5 %. Huolimatta jättimäisestä hinnasta vain kaikkein rikkaimmat voivat luottaa saavansa aina hyvää hoitoa. Kalliin vakuutuksen piirissä oleva keskiluokka saattaa tipahtaa systeemistä pois, jos käy huono tuuri liian vakavan sairauden muodossa. Kymmenet miljoonat ihmiset ovat kokonaan vakuutusten ulkopuolella ja saavat b-luokan julkisia palveluita, jos saavat. Barack Obama on tarttunut härkää sarvista, ja yrittää eurooppalaistaa terveydenhuoltojärjestelmää. Jo 70-luvulta alkaneet lokakampanjat ovat kuitenkin saaneet kansaa kaduille ja koko uudistus on vesittymässä vastustukseen. Ja miksikö vastustetaan? Koska eurooppalainen järjestelmä on sosialismia! Ja oikeassahan jenkit ovat. Julkinen terveydenhuolto on sosialismia, siinä kuin peruskoulujärjestelmämme, työttömyysturva, kansaneläkkeet, julkinen liikenne jne. Tämän sosialismin ovat meille tuoneet sosialistit: sosiali(sti)demokraatit ja kansandemokraatit alkiolaisten tuella, ja hyvä niin. Maailma ei ole mustavalkoinen. Kaikkialla, ehkäpä Somaliaa ja muutamaa muuta kaaoksessa olevaa maata lukuun ottamatta on sosialismia. Missään ei silti ole puhdasta sosialismia. Hyvinvoinnin kannalta oleellista on tasapaino: mitkä asiat annetaan markkinaehtoisiksi ja mitkä hoidetaan demokraattisen päätöksenteon kautta. Mielestäni Pohjoismaissa, jossa sosialismia on eniten, on tuo tasapaino ollut paras. Vastustaakohan Katainen kaikkia julkisia palveluita, vai haluaako muuten vain käyttää Bushilaista retoriikkaa? En usko että suomalaiset ovat yhtä helposti aivopestävissä kuin jenkit. Siellä kymmeniä vuosia toistettu propaganda on kyllä mennyt läpi, jonka sain tänään huomata vastineista erääseen kirjoitukseeni: ”The USA has the best health care system in the world and anyone who thinks otherwise is under some crazy hypnotic spell that is blinding the Liberals. YOU can have you socialism and your socialized health care” “Jussi there is no such thing as "free." All the innovation and top care is here or will be for a while longer. The rest of the stuff you claim is just leftist claptrap with no basis in truth. Our life expectancy is increasing. Check out Russia's (it's going backwards) and Cuba's that is if those places will release independent statistics like we do.” Tossa jälkimmäisessä oli kyllä jotain tuttua. Joillekin maailma on mustavalkoinen: on valittava Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain väliltä. Minä valitsen lähtökohdaksi silti Pohjois-Eurooppalaisen. |
|
|
1.10.2009 9:25
Tomi
Näin pohjoiseurooppalaisesta tai -maisesta tai ylipäätänsä mistään ei-yhdysvaltalaisesta näkökulmasta on käsittämätöntä katsoa, miten USA:ssa köyhin kansanosa ja alempi keskiluokka osoittavat mieltä omia etujaan vastaan. Omistava luokka on saanut, jälleen kerran, työtätekevät luokat taistelemaan keskenään ja puolestaan. Älytöntä. Harmittaa kaikkien yhdysvaltalaisten vasureiden luolesta. |
|
1.10.2009 9:38
Meri Mc
Katainen taisi vahingossa lipsauttaa totuuden - vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi ; )
|
|
1.10.2009 13:24
Linnunpelätin
Olikohan sosialismi-heitto vain huuli, niin luulen. G.W. Bush määritteli sosialismiksi kaikki oikeudenmukaisuutta tukevat sosiaaliset rakenteet. Voidaan selkeästi todeta, että suomalainen työväenliike oli avainasemassa kun hyvinvointipalveluja eli sosiaalisia rakenteita vahvistettiin ja rakennettiin Suomessa 1950 - luvun lopulta alkaen. Sosialismia se ei ollut eikä siitä sitä tullut. Rahalla on valta edelleen ja antagonismi työn ja pääoman välillä on vain syventynyt. |
|
1.10.2009 17:04
Niko
Sun blogistas on tullut erittäin mielenkiintoinen, Jussi. Mielipiteesi ovat "hyviä", ja osaat antaa ongelmille selkeitä ratkaisuja uusien kysymysmerkkien sijaan. |
|
1.10.2009 19:13
Leo Haapalainen
Sitä voisi ajatella, että Katainen olisi puhunut julkisen terveydenhuollon lopettamisesta Suomessa. Näppärä temppu, kun väännetään perustuslaillisen oikeuden puolustuksesta (jota vaalirahan antaminen epäilemättä on) hyökkäys julkista terveydenhuoltoa vastaan. |
|
1.10.2009 21:56
Jussi
Leo: |
|
1.10.2009 21:57
Jussi
Niko: |
|
2.10.2009 11:19
Heikki
Jussi Saramo, vapaa markkinatalous ei ole syy talouskriisiin. Syynä on valtio ja t poliitikot, jotka ovat vieneet riskin pois kapitalismista. Valtiot ovat taanneet ympäri maailman pankkitalletuksia, asuntolainoja, yrityslainoja jne. Lisäksi keskuspankit pitivät korkoja aivan liian alhaalla koko 2000-luvun. |
|
2.10.2009 12:18
Pete
Korjaus väitteeseesi "Barack Obama on tarttunut härkää sarvista, ja yrittää eurooppalaistaa terveydenhuoltojärjestelmää." |
|
3.10.2009 12:44
Jussi
Pete: |
|
14.10.2009 10:40
Jukka
Eräs maisteri kirjoitti outoa tekstiä korjausrakentamisesta ja työttömänä suomalaisena rakentajana katsoin velvollisuudekseni vastata siihen.
|
Uusimmat kommentit
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 27.2.2010 20:05
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Toinen Jussi 23.2.2010 19:46
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 16.2.2010 9:47
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:33
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:32