Saimme rahaa nuorisotyölleTiistai 22.9.2009 klo 16:23 - Jussi Saramo Eilen kokoontuivat monet vantaalaiset lautakunnat pohtimaan tulevaisuutta laman yli. Ikävimmät uutiset kantautuivat sosiaali- ja terveyslautakunnasta, jossa Vasemmistoliiton Hiilisen Teemu oli jäänyt yksin esittämään labran säilyttämistä Länsimäessä. Jatkossa ihmisiä tullaan pallottelemaan asemalta toiselle testeissä. Oikeiston tavoitteet olivat tiedossa, mutta ihmetellä täytyy, mitä ajattelivat demarit, vihreät ja persut. Meidän lautakunnassamme (vapaa-aika ja asukaspalvelut) sen sijaan päättäjillä oli järki mukana yli puoluerajojen. Meille kuuluvat monien muiden asioiden lisäksi työllisyys- ja nuorisoasiat. Yhden nuoren syrjäyttäminen maksaa yhteiskunnalle miljoonan, joten on tärkeää pitää huolta nuorten pysymisestä mukana yhteiskunnassa huononakin aikana. Työttömyyden vastaiseen työhön saimmekin raameihin peräti kolme miljoonaa euroa, Vantaa-sopimuksen nojalla. Osa tästä oli kuitenkin rahoitettu muilta toimialoilta leikkaamalla, mm. liikunta-, nuoriso-, ja kulttuurimäärärahoista. Koska nämä estävät tehokkaasti nuorten syrjäytymistä, oli esitys minusta valtuustoryhmien välisen Vantaa-sopimuksen vastainen. Esitin 237 000 euron lisäystä nuorisopalveluille, jotta se saatiin vuoden 2009 tasolle. Vetosin Vantaa-sopimukseen, jossa luvataan panostaa nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Esitykseni tueksi tulivat kaikki ryhmät. Toivottavasti kaupunginhallitus hyväksyy muutoksemme. Jotkut säästöt nimittäin tulevat todella kalliiksi. |
|
|
22.9.2009 23:27
Hannu Väisänen
Kouluampumiset ja nuorten pahoinvointi |
Uusimmat kommentit
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 27.2.2010 20:05
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Toinen Jussi 23.2.2010 19:46
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Jussi Saramo 16.2.2010 9:47
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:33
Työtä jakoon ja palkaksi vähintään kymppi! Mikko (oikeistosta) 15.2.2010 14:32