Palvelusetelit uhkaavat romuttaa pohjoismaisen mallin

Lauantai 20.12.2008 klo 13:07 - Jussi Saramo

Attacin jäsenlehdessä Hiekanjyvissä julkaistu kirjoitukseni:

Palvelusetelit uhka palveluille ja demokratialle

Enemmistö suomalaisista kannattaa peruspalveluiden järjestämistä kuntien omana toimintana. Myös kunnallispolitiikkojen enemmistö näyttäisi olevan samaa mieltä. ”Pohjoismainen malli”, joka perustuu verovaroin tuotettuihin tasa-arvoisiin palveluihin, kuuluu suomalaisen politiikan perushokemiin.

Samaan aikaan kun yksityistäminen on melko epäsuosittua, kannattaa väestön enemmistö palveluseteleiden käyttöönottoa. Attacin kunnallisvaalikyselyssä myös ehdokkaiden selvä enemmistö kannatti palveluseteleitä. Palvelusetelin uskotaan säilyttävän yhteiskunnan järjestämät palvelut ja lisäävän yksilön valinnanmahdollisuuksia käyttää halutessaan yksityispalvelua.

Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä on maailman tehokkaimpia. Euroopan unionissa vain kaksi maata käyttää Suomea vähemmän rahaa terveyspalveluihin. Keskeinen ongelma terveydenhuollossa ei olekaan sen demokraattisen päätöksenteon kautta järjestetty tuottaminen, vaan liian pienet resurssit. Mikäli Suomi käyttäisi terveyspalveluihin edes EU:n keskiarvon verran rahaa, olisivat ne maailman huippua.

Keskeinen ongelma suomalaisissa terveyspalveluissa on pula lääkäreistä ja hoitajista. Tämä tuntuu uskomattomalta tilanteessa jossa molempia on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Etenkin syrjäseuduille on vaikeaa saada lääkäreitä, joten siellä reppulääkäreille maksetaan huimia korvauksia, vaikka elinkustannukset ovat pieniä.

Lääkäriongelman takana on yhä lisääntynyt yksityispalveluiden osuus kaikista terveyspalveluista. Suomessa tuetaan jo nyt yksityispalveluita kelakorvaus- ja työterveysjärjestelmällä. Näiden lisäksi Suomen kieroutunut verojärjestelmä tukee lääkärien siirtymistä yksityispuolelle. Yksityislääkäri voi ottaa tulonsa pienen veroprosentin pääomatuloina, sen sijaan että maksaisi korkeampia progressiivisia veroja. Mitä suurempi osa lääkäreistä on yksityisellä puolella, sen pienempi osuus heistä on julkisella puolella.

Uusliberalistinen usko tehokkuuden automaattiseen lisääntymiseen kilpailua ja yksityispalveluita lisäämällä perustuu hyvin vähäiseen näyttöön. Suomessakin yksityispuoli on järjestänyt joitakin sarjatuotantoleikkauksia julkista sektoria halvemmalla. Yksityispuoli ei kuitenkaan suostu eikä pysty ottamaan kontolleen vaikeampien sairauksien hoitoa, puhumattakaan että se järjestäisi valmiuden suuronnettomuuksien varalle.

Kävin uuden kotikaupunkini Vantaan terveyspäivystyksessä Peijaksessa, joka on ulkoistettu yksityiselle yritykselle. Vastaanotossa minua kehotettiin menemään jonnekin ”oikealle yksityiselle” koska heillä on niin pitkät jonot. Lopulta sain lääkettä, ja neuvon olla tulematta uudelleen. Palvelu ei todellakaan ole laadukasta, ja se on jopa kalliimpaa kuin se olisi omana työnä. Myös vanhassa kotikaupungissani Porvoossa yksityistetty terveysasema maksoi enemmän kuin omat.

Mitä suurempi osa palveluista siirtyy yksityispuolelle, sitä kalliimmaksi palvelu tulee. Kun julkinen sektori ei enää pysty tarjoamaan vaihtoehtoa yrityksille, voivat nämä käytännössä sanella hinnat. Räikeimmillään kustannukset ovat nousseet Yhdysvalloissa, jossa terveyspalvelut vievät jopa 15 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomi käyttää vain puolet tästä, ja palvelu on silti parempaa.

Palvelusetelijärjestelmän kannattajien enemmistö on vielä tasa-arvoa korostavalla linjalla. He haluavat sellaisia palveluseteleitä, joiden taso riittää yksityispalveluiden ostamiseen. Näin ihmiset olisivat tasavertaisessa asemassa tulotasostaan riippumatta.

Palvelusetelijärjestelmä tulisi kuitenkin nostamaan yhteiskunnan kokonaiskustannuksia, joten riittävän arvokkaiden setelien tarjoaminen tulisi maksamaan niin paljon, etteivät verovarat riittäisi. Kun toinen puoli harjoitettua uusliberalistista politiikkaa on ollut verojen jatkuva alentaminen, johtaisivat palvelusetelit samaan kuin monissa muissa maissa: palvelusetelillä saisi vain välttävimmän b-luokan palvelun, jos sitäkään, ja maksamalla itse lisää päälle saisi kunnollista palvelua.

Suomi on laaja ja harvaan asuttu maa, joten suurimmassa osassa maata terveyspalvelumarkkinoita ei edes pääse syntymään. Kasvukeskusten ulkopuolella uusi järjestelmä tulisikin nostamaan kustannuksia entisestään, kun julkisen sektorin käytössä olisi yhä vähemmän lääkäreitä. Kasvukeskustenkin pienituloiset joutuisivat b-luokan kansalaisiksi, ja keskituloisten maksuosuus nousisi merkittävästi. Voittajia uudessa mallissa olisi hyvin vähän.

Palvelusetelijärjestelmän eriarvoistava vaikutus ei ole sen ainoa ongelma. Palvelusetelijärjestelmä myös kaventaa demokratiaa merkittävästi. Kun tähän asti ihmiset ovat äänestäneet edustajiaan järjestämään heille palveluja ja päättämään niiden tasosta, muuttaa palvelusetelijärjestelmä kuntaorganisaatiota yhä enemmän ostopalveluorganisaatioksi, joka ei edes halutessaan pysty vaikuttamaan palvelun sisältöihin.

Teoriassa kunnat voivat määritellä vaadittavan palvelutason, mutta jos niillä ei ole mahdollisuutta valvoa sitä, tai jos ala kartellisoituu kun kunta ei enää itse pysty luomaan omaa vaihtoehtoaan, joutuu kunta täysin markkinoiden armoille.

Terveyspalveluissa on myös se ongelma, ettei asiakas voi todella tietää minkä laatuista palvelu lopulta on. Sen takiahan ihminen menee lääkäriin, että lääkäri tietää mitä pitää tehdä. Jos ala alkaa toimia bisnespohjalta, voi lääkäri joko teettää turhia kokeita, tai vaikka rahastaa tyhjästä. Tästäkin on muuten esimerkkejä Euroopan unionin sisältä. Onko kunnilla varaa sitten luoda uusi byrokratia suojelemaan ihmisiä lääkärifirmoilta?

Helpointa, halvinta ja luotettavinta olisi poistaa tuet yksityiseltä lääkäritoiminnalta ja pitää se demokraattisissa käsissä. Yhä jatkuva yksityistäminen perustuu puhtaasti uusliberalismiuskoon, joka pitää pysäyttää ennen kuin se tulee liian kalliiksi!